Blogi
21.4.2021
“Televisio on minun kaveri."
Lause, joka jäi soimaan päähämme haastatellessamme pieksämäkeläisiä muistisairaita ikäihmisiä opinnäytetyötämme varten. Yksinäisyys on osa monen vanhuksen arkea. Kotihoito käy kerran pari päivässä katsomassa onko lääkkeet otettu ja onko muistettu syödä. Mutta kuka muistaa kysyä, että “Mitä sinulle kuuluu?” Ja vielä istahtaa alas kuuntelemaan ja kuulemaan, mitä todella kuuluu. Lapset soittavat, kun kiireiltään ehtivät.
THL ja Muistiliitto ovat vuonna 2015 teettäneet tutkimuksen, jonka mukaan muistisairaat ja heidän läheisensä eivät saa tukea riittävästi. Kotona asuvien muistisairaiden palveluiden määrä ja laatu vaikuttavat tehostetun palveluasumisen tarpeeseen. Muistisairaiden määrä kasvaa vuosittain arviolta n. 14 500 ihmisellä. Muistisairaalla on suuri riski jäädä oman kotinsa vangiksi.
Olemme tutustuneet useisiin tutkimuksiin, joissa lähes kaikissa on nähtävillä samat vastaukset. Ikäihmiset kaipaavat juttuseuraa ja yhteisöllisyyttä. Heidän joukostaan toki löytyy yksinolostakin nauttivia vanhuksia. Koronan vaikutukset näkyivät omassa tutkimuksessamme. Omaiset käyvät vähemmän ja ovat vierailulla lyhyempiä aikoja. Puhelimitse ollaan jonkin verran yhteydessä, mutta se ei korvaa kasvotusten näkemistä ja lähellä oloa. Koronan vaikutukset näkyvät myös yhdistystoiminnan hiipumisena sekä päivätoiminnan ja muun järjestetyn toiminnan loppumisena. Mielestämme vanhusten hyvinvointi kuuluu meille kaikille, sillä heillä on oikeus hyvään elämään. Julkinen sektori ei yksin selviä vanhusten hyvän elämälaadun vaalimisesta.
Kaikki haastateltavamme henkilöt kaipasivat juttuseuraa ja/tai ulkoilukaveria. Useimmat heistä eivät enää uskaltautuneet yksin ulos fyysisten rajoitteiden vuoksi. Osalla omaiset asuivat kaukana ja soittelivat harvakseltaan. Nämä ja monet muutkin vanhukset ovat siis ulkopuolisen avun tarpeessa, halutessaan toimintaan kodin ulkopuolelle.
Haluammekin heittää palloa yhdistystoimijoille, vapaaehtoisille, sekä alan ammattilaisille tiiviimmästä yhteistyöstä. Miten yhteistyöllä voisi olla suuri voima ja sillä voitaisiin saavuttaa mahtavia tuloksia. Näiden ikäihmisten puolesta toivommekin, että opinnäytetyömme auttaa osaltaan Paiste ry:tä saamaan rahoituksen hankkeelle, jonka avulla yksinäisyyttä voidaan lievittää.
Kirjoittajat ovat Diakonia- ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijoita
Anna-Maija Karsikas
Tanja Kemppainen
Annika Keski-Petäjä
Opinnäytetyö on kokonaisuudessaan luettavissa alla olevasta linkistä.
27.6.2019
Terveisiä PAISTEesta!
Järjestöt toimivat usein pelkästään vapaaehtoisvoimin, ja joskus on ollut vaikea löytää uusia aktiivisia toimijoita. Järjestöjen yhteistyöllä tätä pulmaa on helpompi ratkoa. Siksi on perustettu myös PAISTE ry joulukuussa 2010.
Haluamme huolehtia järjestöjen toimintamahdollisuuksista myös tulevissa maakuntaratkaisuissa. Yhdessä olemme vahvempia!
Toivon PAISTE ry:n osoittavan tarpeellisuutensa myös pieksämäkeläisten ihmisten yhteisöllisyyden vahvistajana.
Tervetuloa mukaan - tehdään yhdessä hyvää!
Anja Manninen, varapuheenjohtaja